ASO-kohde muodostuu kolmesta asuinkerrostalosta sekä pihakannen alle sijoittuvasta pysäköintihallista. Rakennuksessa 1 on 4 kerrosta, rakennuksessa 2 on 5 kerrosta ja rakennuksessa 3 on 4 kerrosta.
Tekniset tilat, asuntojen lämpimät irtainvarastokopit, ulkoiluvälinevarastot sekä väestönsuojat sijaitsevat kellarikerroksessa. Pesula, kuivaushuoneet sekä
rakennuksessa 1 oleva talosauna sijaitsevat kellarikerroksessa. Rakennuksessa 2 olevat saunatila ja asukastila sijaitsevat 5. kerroksessa. Pihakannella on kylmä ulkoiluvälinevarasto.
Yhtiöllä on yhteensä 75 autopaikkaa, joista 66 on autohallipaikkoja ja 9 pihapaikkoja. Autohallissa on 8 ap sähköautoille. Latausteho on 3,6 kW. Kaikki autopaikat on varustettu sähköpistorasioilla ja 2 tunnin ajastimella. Lämmitysrasiat on liitetty kiinteistön sähköön.
Tontti on liitetty alueen imujätejärjestelmään. Lisäksi pihalla sijaitsevat pintakeräysastiat jätteille.
Keittiön varusteet
Keittiössä on keraaminen liesitaso sekä astianpesukone valmiina. Keittiön varustukseen kuuluu myös jää-pakastinkaappi tai erilliset jääkaappi ja pakastinkaappi. Mikroaaltouunille on tilavaraus.
Kylpyhuoneen varusteet
Pesuhuoneissa on tilavaraus ja liitännät pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle sekä säilytystilaa peili- ja allaskaapeissa.
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastikkeeseen sisältyy 50 Mbit/s nettiyhteys
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Kohteessa on kiinteistölaajakaista, jonka perusnopeus kuuluu vastikkeeseen.
Kiinteistö on savuton. Savuttomuus tarkoittaa, että tupakointi on kielletty koko kiinteistössä, sen huoneistoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.
Kehittyvä Suurpellon asuinalue sijoittuu kätevästi keskelle Espoota, Kehä II:n tuntumaan. Eri puolille Espoota tai Helsinkiin pääsee omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä.
Suurpellossa on oma kauppakeskus, jossa on mm. ruokakauppa, kahvila, kuntosali, lasten- ja nuorten liikuntapaikka sekä muutama ravintola. Alueelta on myös kätevä matka esimerkiksi Matinkylän Ison Omenan sekä Olarin ja Tapiolan kauppoihin ja palveluihin.
Kauppakeskus Suuris n. 1 km
Harrastukset ja ulkoilu
Suurpellon länsipuolella on Keskuspuisto, jonka metsämaisemissa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet.
Keskuspuisto n. 2 km
Koulut ja päiväkodit
Perheystävällisessä Suurpellossa on kävelyetäisyydellä muun muassa leikkipuisto, useita päiväkoteja sekä Opinmäen oppimiskeskus, jossa on suomenkielinen peruskoulu ja kansainvälinen koulu. Opinmäki toimii myös monipuolisena vapaa-ajan keskuksena, jossa on mm. nuorisotilat, kirjasto ja liikuntahalli.
Opinmäen kampus n. 200 m
Nykypäivän asumisen vaatimukset on huomioitu Likusterikadun asumisoikeustaloissa
Likusterikatu 3:n asumisoikeusasunnoissa on valinnanvaraa monenlaisiin elämäntilanteisiin, kompakteista yksiöistä tilaviin perheasuntoihin. Kaikkiaan 88 asuntoa valmistuvat kolmeen kerrostaloon.
Monipuolisessa asuntovalikoimassa on erikokoisia yksiöitä, kaksioita, kolmioita sekä neljän ja viiden huoneen asuntoja. Asuntojen pohjaratkaisut ovat toimivia sekä avaria, ja neliöt on hyödynnetty fiksusti. Asuintilat jatkuvat sujuvasti lasitetulle parvekkeelle, joka toimii lisähuoneena pitkälle syksyyn. Ensimmäisen kerroksen asunnoissa on lasitetut terassit sekä aidattu pieni ulkoalue.
Asukkaat pääsevät nauttimaan modernista talotekniikasta. Kohteessa on mm. iLOQ S10 -lukosto sekä One4All -varausjärjestelmä, imujätejärjestelmä ja aurinkopaneelit katolla. Talot liitetään kaukolämpöverkkoon, ja asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys.
Oman saunan löylyistä pääsee nauttimaan kolmen, neljän ja viiden huoneen asunnoissa. Muut asukkaat pääsevät saunomaan viihtyisiin talosaunoihin. Saunaosastoja on peräti kaksi, A-portaan kellarikerroksessa sekä C-portaan viidennessä kerroksessa.
C-talon saunaosaston yhteydessä on myös keittiöllinen asukastila sekä lasitettu terassi.
Piha-alueelle tulee leikkivälineitä sekä penkkejä oleskelua varten. E-portaan päätyyn valmistuu lisäksi pelikenttä peleille ja leikeille. Valtaosa autopaikoista on pihakannen alla pysäköintihallissa.
Likusterikatu 3 on savuton kiinteistö, jossa tupakointi sisällä kiinteistössä, parvekkeilla ja piha-alueilla on kiellettyä. Tupakointi
on sallittu ainoastaan mahdollisella erikseen merkityllä tupakointipaikalla.
Moderni Suurpelto tarjoaa puitteet viihtyisälle asumiselle hyvien peruspalvelujen ja ihanan luonnon lähellä. Kehittyvä Suurpellon asuinalue sijoittuu kätevästi keskelle Espoota, Kehä II:n tuntumaan. Suurpellon länsipuolella on Keskuspuisto, jonka metsämaisemissa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Eri puolille Espoota tai Helsinkiin pääsee omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä.
Arvioitu valmistuminen 1/2024.
Käytännöllinen ja huoleton kerrostalokoti omiin tarpeisiin
Likusterikadun asumisoikeusasunnoissa on
valinnanvaraa monenlaisiin elämäntilanteisiin,
kompakteista yksiöistä tilaviin perheasuntoihin. Asuntojen pohjaratkaisut ovat toimivia sekä avaria, ja neliöt on hyödynnetty fiksusti. Asuintilat jatkuvat sujuvasti lasitetulle parvekkeelle, joka toimii lisähuoneena pitkälle syksyyn.
Kehittyvä Suurpelto kutsuu asumaan
Perheystävällisessä Suurpellossa on kävelyetäisyydellä muun muassa leikkipuisto, useita päiväkoteja sekä Opinmäen oppimiskeskus, jossa on suomenkielinen peruskoulu ja kansainvälinen koulu. Opinmäki toimii myös monipuolisena vapaa-ajan keskuksena, jossa on mm. nuorisotilat, kirjasto ja liikuntahalli.
Suurpellossa on oma kauppakeskus, jossa on mm. ruokakauppa, kahvila, kuntosali, lasten- ja nuorten liikuntapaikka sekä muutama ravintola. Alueelta on myös kätevä matka esimerkiksi Matinkylän Ison Omenan sekä Olarin ja Tapiolan kauppoihin ja palveluihin.
Lataa kohteen materiaalit
Lataa infopaketti
Kohde-esitePDF
Asunnot
70 asuntoa varattavissa
Asuinpinta-alaa 31 - 87.5 m2
Huonelukumäärät 1H - 3H
Vh. 27 410 - 65 911 €
Asunto
Selite
Koko
Kerros
Myyntihinta / Velaton hinta
Status
A1
2h + kt
58.00 m2
1/5
mh. 45 314 € / vh. 45 314 €
vapaa
Asunto
A1
Kerros
1/5
Koko m2
58.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
45 314 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
45 314 €
Neliöhinta € / m2
781 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 886,60 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
A2
1h + kt + alk
39.50 m2
1/5
mh. 33 352 € / vh. 33 352 €
vapaa
Asunto
A2
Kerros
1/5
Koko m2
39.50 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt + alk
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
33 352 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
33 352 €
Neliöhinta € / m2
844 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 652,55 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
A3
2h + kt
59.00 m2
1/5
mh. 46 582 € / vh. 46 582 €
vapaa
Asunto
A3
Kerros
1/5
Koko m2
59.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
46 582 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
46 582 €
Neliöhinta € / m2
789 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 911,40 €/kk

A4
3h + kt + s
75.00 m2
2/5
mh. 56 880 € / vh. 56 880 €
vapaa
Asunto
A4
Kerros
2/5
Koko m2
75.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
56 880 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
56 880 €
Neliöhinta € / m2
758 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 112,90 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
A5
1h + kt + alk
39.00 m2
2/5
-
myyty
A6
3h + kt + s
70.00 m2
2/5
mh. 54 741 € / vh. 54 741 €
vapaa
Asunto
A6
Kerros
2/5
Koko m2
70.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
54 741 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
54 741 €
Neliöhinta € / m2
782 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 071,05 €/kk

A7
3h + kt + s
75.00 m2
3/5
mh. 57 435 € / vh. 57 435 €

57 435 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
57 435 €
Neliöhinta € / m2
765 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 123,75 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
A8
1h + kt + alk
39.00 m2
3/5
-
myyty
A9
3h + kt + s
70.00 m2
3/5
-
myyty
A10
3h + kt + s
75.00 m2
4/5
mh. 58 623 € / vh. 58 623 €
vapaa
Asunto
A10
Kerros
4/5
Koko m2
75.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
58 623 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
58 623 €
Neliöhinta € / m2
781 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 147,00 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
A11
1h + kt + alk
39.00 m2
4/5
-
myyty
A12
3h + kt + s
70.00 m2
4/5
mh. 55 850 € / vh. 55 850 €
vapaa
Asunto
A12
Kerros
4/5
Koko m2
70.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
55 850 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
55 850 €
Neliöhinta € / m2
797 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 092,75 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B13
5h + kt + s
110.00 m2
1/5
-
myyty
B14
2h + kt
51.00 m2
1/5
mh. 41 036 € / vh. 41 036 €
vapaa
Asunto
B14
Kerros
1/5
Koko m2
51.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
41 036 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
41 036 €
Neliöhinta € / m2
804 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 802,90 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B15
1h + kt
31.00 m2
1/5
mh. 27 410 € / vh. 27 410 €
vapaa
Asunto
B15
Kerros
1/5
Koko m2
31.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
27 410 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
27 410 €
Neliöhinta € / m2
884 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 536,30 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B16
3h + kt + s
71.00 m2
1/5
mh. 54 424 € / vh. 54 424 €
vapaa
Asunto
B16
Kerros
1/5
Koko m2
71.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
54 424 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
54 424 €
Neliöhinta € / m2
766 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 064,85 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B17
2h + kt
59.00 m2
2/5
mh. 46 582 € / vh. 46 582 €
vapaa
Asunto
B17
Kerros
2/5
Koko m2
59.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
46 582 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
46 582 €
Neliöhinta € / m2
789 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 911,40 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B18
3h + kt + s
61.50 m2
2/5
-
myyty
B19
1h + kt
33.00 m2
2/5
mh. 28 915 € / vh. 28 915 €

28 915 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 915 €
Neliöhinta € / m2
876 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 565,75 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B20
1h + kt
31.50 m2
2/5
mh. 28 123 € / vh. 28 123 €
vapaa
Asunto
B20
Kerros
2/5
Koko m2
31.50 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
28 123 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 123 €
Neliöhinta € / m2
892 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 550,25 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B21
1h + kt
31.00 m2
2/5
mh. 27 648 € / vh. 27 648 €
vapaa
Asunto
B21
Kerros
2/5
Koko m2
31.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
27 648 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
27 648 €
Neliöhinta € / m2
891 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 540,95 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B22
3h + kt + s
71.00 m2
2/5
mh. 54 979 € / vh. 54 979 €
vapaa
Asunto
B22
Kerros
2/5
Koko m2
71.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
54 979 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
54 979 €
Neliöhinta € / m2
774 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 075,70 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B23
2h + kt
59.00 m2
3/5
mh. 47 057 € / vh. 47 057 €
vapaa
Asunto
B23
Kerros
3/5
Koko m2
59.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
47 057 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
47 057 €
Neliöhinta € / m2
797 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 920,70 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B24
3h + kt + s
61.50 m2
3/5
mh. 49 037 € / vh. 49 037 €
vapaa
Asunto
B24
Kerros
3/5
Koko m2
61.50 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
49 037 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
49 037 €
Neliöhinta € / m2
797 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 959,45 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B25
1h + kt
33.00 m2
3/5
mh. 29 232 € / vh. 29 232 €
vapaa
Asunto
B25
Kerros
3/5
Koko m2
33.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
29 232 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
29 232 €
Neliöhinta € / m2
885 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 571,95 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B26
1h + kt
31.50 m2
3/5
mh. 28 361 € / vh. 28 361 €
vapaa
Asunto
B26
Kerros
3/5
Koko m2
31.50 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
28 361 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 361 €
Neliöhinta € / m2
900 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 554,90 €/kk

B27
1h + kt
31.00 m2
3/5
mh. 27 965 € / vh. 27 965 €
vapaa
Asunto
B27
Kerros
3/5
Koko m2
31.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
27 965 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
27 965 €
Neliöhinta € / m2
902 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 547,15 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B28
3h + kt + s
71.00 m2
3/5
mh. 55 533 € / vh. 55 533 €
vapaa
Asunto
B28
Kerros
3/5
Koko m2
71.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
55 533 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
55 533 €
Neliöhinta € / m2
782 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 086,55 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B29
2h + kt
59.00 m2
4/5
mh. 47 532 € / vh. 47 532 €
vapaa
Asunto
B29
Kerros
4/5
Koko m2
59.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
47 532 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
47 532 €
Neliöhinta € / m2
805 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 930,00 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B30
3h + kt + s
61.50 m2
4/5
mh. 49 513 € / vh. 49 513 €
vapaa
Asunto
B30
Kerros
4/5
Koko m2
61.50 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
49 513 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
49 513 €
Neliöhinta € / m2
805 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 968,75 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B31
1h + kt
33.00 m2
4/5
mh. 29 549 € / vh. 29 549 €
vapaa
Asunto
B31
Kerros
4/5
Koko m2
33.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
29 549 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
29 549 €
Neliöhinta € / m2
895 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 578,15 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B32
1h + kt
31.50 m2
4/5
mh. 28 678 € / vh. 28 678 €
vapaa
Asunto
B32
Kerros
4/5
Koko m2
31.50 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
28 678 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 678 €
Neliöhinta € / m2
910 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 561,10 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B33
1h + kt
31.00 m2
4/5
mh. 28 202 € / vh. 28 202 €
vapaa
Asunto
B33
Kerros
4/5
Koko m2
31.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
28 202 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 202 €
Neliöhinta € / m2
909 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 551,80 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B34
3h + kt + s
71.00 m2
4/5
mh. 56 088 € / vh. 56 088 €
vapaa
Asunto
B34
Kerros
4/5
Koko m2
71.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
56 088 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
56 088 €
Neliöhinta € / m2
789 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 097,40 €/kk

B35
2h + kt
59.00 m2
5/5
mh. 48 008 € / vh. 48 008 €

48 008 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
48 008 €
Neliöhinta € / m2
813 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 939,30 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B36
3h + kt + s
61.5 m2
5/5
-
myyty
B37
1h + kt
33.00 m2
5/5
mh. 29 787 € / vh. 29 787 €
vapaa
Asunto
B37
Kerros
5/5
Koko m2
33.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
29 787 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
29 787 €
Neliöhinta € / m2
902 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 582,80 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B38
1h + kt
31.50 m2
5/5
mh. 28 995 € / vh. 28 995 €
vapaa
Asunto
B38
Kerros
5/5
Koko m2
31.50 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
28 995 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 995 €
Neliöhinta € / m2
920 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 567,30 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B39
1h + kt
31.00 m2
5/5
mh. 28 519 € / vh. 28 519 €
vapaa
Asunto
B39
Kerros
5/5
Koko m2
31.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
28 519 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 519 €
Neliöhinta € / m2
919 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 558,00 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
B40
3h + kt + s
71.00 m2
5/5
mh. 56 643 € / vh. 56 643 €
vapaa
Asunto
B40
Kerros
5/5
Koko m2
71.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
56 643 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
56 643 €
Neliöhinta € / m2
797 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 108,25 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C41
2h + kt
59.00 m2
1/5
mh. 46 582 € / vh. 46 582 €
vapaa
Asunto
C41
Kerros
1/5
Koko m2
59.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
46 582 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
46 582 €
Neliöhinta € / m2
789 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 911,40 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C42
1h + kt + alk
46.00 m2
1/5
-
myyty
C43
2h + kt
60.00 m2
1/5
mh. 46 898 € / vh. 46 898 €
vapaa
Asunto
C43
Kerros
1/5
Koko m2
60.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
46 898 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
46 898 €
Neliöhinta € / m2
781 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 917,60 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C44
3h + kt + s
80.00 m2
1/5
mh. 59 970 € / vh. 59 970 €
vapaa
Asunto
C44
Kerros
1/5
Koko m2
80.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
59 970 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
59 970 €
Neliöhinta € / m2
749 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 173,35 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C45
3h + kt + s
70.00 m2
2/5
mh. 54 187 € / vh. 54 187 €
vapaa
Asunto
C45
Kerros
2/5
Koko m2
70.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
54 187 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
54 187 €
Neliöhinta € / m2
774 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 060,20 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C46
2h + kt
60.00 m2
2/5
mh. 47 374 € / vh. 47 374 €
vapaa
Asunto
C46
Kerros
2/5
Koko m2
60.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
47 374 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
47 374 €
Neliöhinta € / m2
789 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 926,90 €/kk

C47

C48
3h + kt + s
80.00 m2
2/5
mh. 60 604 € / vh. 60 604 €

60 604 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
60 604 €
Neliöhinta € / m2
757 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 185,75 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C49
3h + kt + s
70.00 m2
3/5
mh. 54 741 € / vh. 54 741 €
vapaa
Asunto
C49
Kerros
3/5
Koko m2
70.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
54 741 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
54 741 €
Neliöhinta € / m2
782 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 071,05 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C50
2h + kt
60.00 m2
3/5
mh. 47 849 € / vh. 47 849 €
vapaa
Asunto
C50
Kerros
3/5
Koko m2
60.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
47 849 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
47 849 €
Neliöhinta € / m2
797 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 936,20 €/kk

C51

C52
3h + kt + s
80.00 m2
3/5
mh. 61 237 € / vh. 61 237 €

61 237 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
61 237 €
Neliöhinta € / m2
765 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 198,15 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C53
3h + kt + s
70.00 m2
4/5
mh. 55 296 € / vh. 55 296 €
vapaa
Asunto
C53
Kerros
4/5
Koko m2
70.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
55 296 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
55 296 €
Neliöhinta € / m2
789 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 081,90 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
C54
2h + kt
60.00 m2
4/5
mh. 48 324 € / vh. 48 324 €
vapaa
Asunto
C54
Kerros
4/5
Koko m2
60.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
48 324 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
48 324 €
Neliöhinta € / m2
805 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 945,50 €/kk

C55

C56
3h + kt + s
80.00 m2
4/5
mh. 61 871 € / vh. 61 871 €

61 871 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
61 871 €
Neliöhinta € / m2
773 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 210,55 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D57
2h + kt
69.50 m2
1/5
mh. 53 236 € / vh. 53 236 €
vapaa
Asunto
D57
Kerros
1/5
Koko m2
69.50 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
53 236 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
53 236 €
Neliöhinta € / m2
765 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 041,60 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D58
2h + kt
58.50 m2
1/5
mh. 46 185 € / vh. 46 185 €
vapaa
Asunto
D58
Kerros
1/5
Koko m2
58.50 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
46 185 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
46 185 €
Neliöhinta € / m2
789 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 903,65 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D59
1h + kt
38.50 m2
1/5
-
myyty
D60
3h + kt + s
78.00 m2
1/5
mh. 58 544 € / vh. 58 544 €
vapaa
Asunto
D60
Kerros
1/5
Koko m2
78.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
58 544 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
58 544 €
Neliöhinta € / m2
750 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 145,45 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D61
3h + kt + s
83.00 m2
2/5
mh. 61 633 € / vh. 61 633 €
vapaa
Asunto
D61
Kerros
2/5
Koko m2
83.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
61 633 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
61 633 €
Neliöhinta € / m2
742 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 205,90 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D62
3h + kt + s
72.50 m2

D63
1h + kt
38.50 m2
2/5
mh. 33 114 € / vh. 33 114 €

33 114 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
33 114 €
Neliöhinta € / m2
860 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 647,90 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D64
3h + kt + s
78.00 m2
2/5
mh. 59 098 € / vh. 59 098 €
vapaa
Asunto
D64
Kerros
2/5
Koko m2
78.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
59 098 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
59 098 €
Neliöhinta € / m2
757 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 156,30 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D65
3h + kt + s
83.00 m2
3/5
mh. 62 267 € / vh. 62 267 €
vapaa
Asunto
D65
Kerros
3/5
Koko m2
83.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
62 267 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
62 267 €
Neliöhinta € / m2
750 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 218,30 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D66
3h + kt + s
72.50 m2
3/5
mh. 56 643 € / vh. 56 643 €
vapaa
Asunto
D66
Kerros
3/5
Koko m2
72.50 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
56 643 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
56 643 €
Neliöhinta € / m2
781 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 108,25 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D67
1h + kt
38.50 m2
3/5
mh. 33 510 € / vh. 33 510 €
vapaa
Asunto
D67
Kerros
3/5
Koko m2
38.50 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
33 510 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
33 510 €
Neliöhinta € / m2
870 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 655,65 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D68
3h + kt + s
78.00 m2
3/5
mh. 59 732 € / vh. 59 732 €
vapaa
Asunto
D68
Kerros
3/5
Koko m2
78.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
59 732 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
59 732 €
Neliöhinta € / m2
765 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 168,70 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D69
3h + kt + s
83.00 m2
4/5
mh. 63 535 € / vh. 63 535 €
vapaa
Asunto
D69
Kerros
4/5
Koko m2
83.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
63 535 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
63 535 €
Neliöhinta € / m2
765 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 243,10 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D70
3h + kt + s
72.5 m2
4/5
-
myyty
D71
1h + kt
38.50 m2
4/5
mh. 33 827 € / vh. 33 827 €
vapaa
Asunto
D71
Kerros
4/5
Koko m2
38.50 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
33 827 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
33 827 €
Neliöhinta € / m2
878 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 661,85 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
D72
3h + kt + s
78.00 m2
4/5
mh. 60 366 € / vh. 60 366 €
vapaa
Asunto
D72
Kerros
4/5
Koko m2
78.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
60 366 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
60 366 €
Neliöhinta € / m2
773 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 181,10 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E73
2h + kt
45.00 m2
1/5
-
myyty
E74
3h + kt + s
89.50 m2
1/5
-
myyty
E75
1h + kt
24.5 m2
1/5
-
myyty
E76
1h + kt
33.00 m2
1/5
mh. 28 361 € / vh. 28 361 €
vapaa
Asunto
E76
Kerros
1/5
Koko m2
33.00 m2
Huoneiden lukumäärä
1
Huoneistoselite
1h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
28 361 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
28 361 €
Neliöhinta € / m2
859 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 554,90 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E77
4h + kt + s
97.5 m2
1/5
-
myyty
E78
2h + kt
45.00 m2
2/5
mh. 37 313 € / vh. 37 313 €
vapaa
Asunto
E78
Kerros
2/5
Koko m2
45.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
37 313 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
37 313 €
Neliöhinta € / m2
829 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 730,05 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E79
3h + kt + s
87.50 m2
2/5
mh. 64 961 € / vh. 64 961 €
vapaa
Asunto
E79
Kerros
2/5
Koko m2
87.50 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
64 961 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
64 961 €
Neliöhinta € / m2
742 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 271,00 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E80
3h + kt + s
66.00 m2
2/5
-
myyty
E81
5h + kt + s
114.5 m2
2/5
-
myyty
E82
2h + kt
45.00 m2
3/5
mh. 37 709 € / vh. 37 709 €
vapaa
Asunto
E82
Kerros
3/5
Koko m2
45.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
37 709 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
37 709 €
Neliöhinta € / m2
837 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 737,80 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E83
3h + kt + s
87.00 m2
3/5
mh. 65 198 € / vh. 65 198 €
vapaa
Asunto
E83
Kerros
3/5
Koko m2
87.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
65 198 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
65 198 €
Neliöhinta € / m2
749 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 275,65 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E84
3h + kt + s
66.00 m2
3/5
-
myyty
E85
5h + kt + s
114.5 m2
3/5
-
myyty
E86
2h + kt
45.00 m2
4/5
mh. 38 105 € / vh. 38 105 €
vapaa
Asunto
E86
Kerros
4/5
Koko m2
45.00 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
38 105 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
38 105 €
Neliöhinta € / m2
846 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 745,55 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E87
3h + kt + s
87.00 m2
4/5
mh. 65 911 € / vh. 65 911 €
vapaa
Asunto
E87
Kerros
4/5
Koko m2
87.00 m2
Huoneiden lukumäärä
3
Huoneistoselite
3h + kt + s
Sauna
kyllä
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
65 911 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
65 911 €
Neliöhinta € / m2
757 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 1 289,60 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
E88
2h + kt
54.50 m2
4/5
mh. 45 235 € / vh. 45 235 €
vapaa
Asunto
E88
Kerros
4/5
Koko m2
54.50 m2
Huoneiden lukumäärä
2
Huoneistoselite
2h + kt
Sauna
ei
Parveke
Lasitettu parveke
Keittiön varusteet
Astianpesukone, keraaminen liesi, varaus mikroaaltouunille, kylmälaitteet pohjakuvan mukaisesti
Kylpyhuoneen varusteet
varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle
Velaton hinta (vh)
45 235 €
Velkaosuus
0 €
Myyntihinta (mh)
45 235 €
Neliöhinta € / m2
829 €
Vastikkeiden lisätiedot
Käyttövastike 885,05 €/kk
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 17,00 €/hlö/kk, laskutus kulutuksen mukaan
Muut kustannukset ja vastikkeet
Saunamaksu (talosauna) 16 €/kk. Autopaikka lämpöpistoke 18 €, autohalli 40 €/kk, vakuusmaksu 2 kk:n vastiketta vastaava summa
Ei tuloksia annetuilla hakuehdoilla
Sijainti
Likusterikatu 3, 02200 Espoo
Kehittyvä Suurpellon asuinalue sijoittuu kätevästi keskelle Espoota, Kehä II:n tuntumaan. Eri puolille Espoota tai Helsinkiin pääsee omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä.
Suurpellossa on oma kauppakeskus, jossa on mm. ruokakauppa, kahvila, kuntosali, lasten- ja nuorten liikuntapaikka sekä muutama ravintola. Alueelta on myös kätevä matka esimerkiksi Matinkylän Ison Omenan sekä Olarin ja Tapiolan kauppoihin ja palveluihin.
Kauppakeskus Suuris n. 1 km
Suurpellon länsipuolella on Keskuspuisto, jonka metsämaisemissa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet.
Keskuspuisto n. 2 km
Perheystävällisessä Suurpellossa on kävelyetäisyydellä muun muassa leikkipuisto, useita päiväkoteja sekä Opinmäen oppimiskeskus, jossa on suomenkielinen peruskoulu ja kansainvälinen koulu. Opinmäki toimii myös monipuolisena vapaa-ajan keskuksena, jossa on mm. nuorisotilat, kirjasto ja liikuntahalli.
Tulossa-saatavuuden uudiskohteissa pääset ensimmäisten joukossa tiedustelemaan kohteen asunnoista jo ennen virallista ennakkomarkkinointia.
Tulossa-saatavuuden uudiskohteet eroavat ennakkomarkkinoinnista sillä, että niissä ei välttämättä ole vielä tarkkaa asuntolistausta tai hinnastoa saatavilla.
Ennakkomarkkinoinnissa:
Ennakkomarkkinointi tarkoittaa suunnitteilla tai rakenteilla olevia uudiskohteita ja asuntoja.
Ennakkomarkkinointi kestää yleensä noin 2–4 kuukautta, ja sen aikana kartoitetaan tulevien asukkaiden kiinnostusta uusia koteja kohtaan ennen varsinaista myyntivaihetta.
Ennakkomarkkinoinnissa olevien kohteiden varaukset eivät ole sitovia.
Kun varaat asuntosi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, pystyt vaikuttamaan asunnon pintamateriaaleihin ja jopa pohjaratkaisuihin.
Myynnissä:
Ennakkomarkkinointivaihe on päättynyt ja asuntojen rakentamispäätös on tehty.
Kohteen ilmoittaja tekee suoraan kanssasi kauppakirjat.
Muuttovalmis:
Uudiskohde on rakennettu valmiiksi ja pystyt halutessasi suoraan muuttamaan uuteen kotiisi.
Samalla tavalla kuten myynnissä–olevissa kohteissa, teet suoraan kauppakirjan kohteen ilmoittajan kanssa.